Mineraalitekniikan toimintaympäristön ja tutkimusmenetelmien kehittäminen

Projektin tutkimusalue
Kriittisten raaka-aineiden saatavuus
Projektin kesto
01.01.2014 - 31.12.2015
Suomen Akatemian projektinumero
2281003

Esittely

Esitetyssä omarahoitteisessa hankkeessa pyritään kehittämään osaamista niillä rikastustekniikan osa-alueilla, joihin ei ole ollut mahdollista perehtyä muussa tutkimustoiminnassa. Kehitettävä osaaminen on Mineraalitekniikan tutkijoiden yhteinen näkemys kehitystarpeista. Kehitystoimintaa tarvitaan asiantuntemuksen päivittämisessä, jotta säilytämme kilpailukykymme ja monilta osin etumatkamme kansainvälisillä tutkimusmarkkinoilla.

Tavoitteena on tuottaa perusosaamista rikastusmenetelmien kehittämiseksi. Erityisesti osaamista lisätään mallinnuksen ja simuloinnin, prosessikemian, vaahdotusmenetelmien ja high-tech mineraalien rikastusosaamisen alueilla. Lisäksi kehitetään rikastustutkimuksia palvelevaa mineralogisia menetelmiä. Nämä aiheet kuuluvat Mineraalitekniikan ja laajemminkin GTK:n strategisiin osaamisalueisiin.

Projektilistaukseen