Kaivosympäristöt ja riskinarviointi
- Projektin kesto
- 01.01.2013 - 31.12.2015
- Suomen Akatemian projektinumero
- 2241000
Esittely
Hanke liittyy keskeisesti GTK:n Mineraalivarat ja raaka-ainehuolto – vaikuttavuusalueen strategiaan ja tutkimusohjelmaan ”Ekotehokas kaivostoiminta”. Hanke tekee myös yhteistyötä ”Maankäyttö ja rakentaminen” -vaikuttavuusalueen ”Pohjavesi ja kiviainekset”-tutkimusohjelman kanssa. Ekotehokas kaivostoiminta -ohjelman mukaisesti hankkeen tavoitteena on kehittää geotieteellisiä lähestymistapoja kaivosten ympäristökysymyksien ratkaisemiseen. Hankkeen päämääränä on tehdä tutkimusta haitta-aineiden kulkeutumisesta, sitoutumisesta ja biosaatavuudesta kaivosympäristöissä. Toimintastrategiana on paitsi lisätä ympäristögeokemiallista tutkimustietoa myös verkostoitua monitieteisiin ulkopuolisrahoitteisiin projekteihin. Toimenpiteinä hankkeessa tuotetaan tulosteita, karttoja, raportteja ja julkaisuja, joita pystytään hyödyntämään kaivosten ympäristövaikutusten arvioinnissa ja käyttämään avuksi jopa ympäristölainsäädännössä. Hankkeen yhtenä päämääränä on jo aiempien projektien aikana syntyneiden sekä hankkeen aikana syntyvien tutkimusaineistojen tieteellinen julkaiseminen korkeatasoisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä julkaisuissa.