Vaahdotus

Vaahdotus on yleisin rikastusmenetelmä sekä metallimalmeille että teollisuusmineraaleille. Mineraalien rikastusta varten kehitettyjä vaahdotusprosesseja voidaan lisäksi soveltaa muun muassa erilaisten sekundääristen kierrätysmateriaalien ja rikastushiekkojen käsittelyyn sekä vedenpuhdistukseen.

GTK Mintecissä on vaahdotustutkimuksiin monipuoliset laitteistot ja kokemusta satojen eri malmien ja muiden materiaalien rikastamisesta. Tutkimusten mittakaava ulottuu laboratoriossa tehtävistä panoskokeista koetehtaalla jatkuvatoimisina toteutettaviin tutkimuskoeajoihin.

Koetehtaan vaahdotuskennot mahdollistavat prosessin hiomisen ja testaamisen tehdasmittakaavassa.

Uuden näytteen vaahdotustutkimukset aloitetaan laboratoriokokeilla, joihin tarvittava näytemäärä vaihtelee muutamista kymmenistä joihinkin satoihin kiloihin. Tutkimuksen alkuun kuuluu oleellisena osana näytteen kemiallinen analysointi ja mineraloginen karakterisointi. Laboratoriokokeilla selvitetään vaahdotuksen perusmuuttujat ja saavutettavissa olevat saanti / pitoisuustasot arvoaineksille. Tältä pohjalta pystymme suunnittelemaan isomman mittakaavan jatkuvatoimiset koeajot.

Laboratoriotutkimuksissa käytetään vaahdotuskoneita, joissa kennokoko on valittavissa 1,5 litrasta 13 litraan. Erityispiirteenä vaahdotuskoneissamme ovat automaattiset vaahdonkuorijat, joilla taataan tarkasti toistettavat koetulokset. Vaahdotuksen kemiallisia olosuhteita säädetään ja seurataan pH:n, elektrodipotentiaalien ja happipitoisuuden mittauksilla.

Jatkuvatoimisen minipilot-piirin vaahdotuskoneissa on samat roottori/staattori-mekanismit kuin laboratoriolaitteissa, mutta kuhunkin koneyksikköön on asennettu neljä kennoa peräkkäin. Tällä siirrettävissä olevalla rikastuspiirillä tutkimuksia voidaan suorittaa noin 0,5–2 tonnin näytteillä.

GTK:n kehittämä automaattinen vaahdonkuorija takaa tarkasti toistettavat koetulokset.

Koeajo pilot-mittakaavassa tarjoaa mahdollisuuden tutkia monipuolisesti erilaisia rikastuskaavioita ja erilaisia menetelmä- ja laitevaihtoehtoja. Näytettä tarvitaan tavallisesti noin 20–300 tonnia, joskus useita tuhansia tonneja. Vaahdotuspiirien peruslaitteina on laaja valikoima mekaanisia vaahdotuskoneita kennokooltaan 50 litrasta 1,5 m³:iin. Käytettävissä on lisäksi 70 litran Skim-Air-kone karkeavaahdotukseen, sekä vaahdotuskolonni. Vaahdotuspiirin seurantaa ja säätöä varten koetehdas on varustettu jatkuvatoimisella lieteanalysaattorilla sekä korkeatasoisella instrumentoinnilla ja automaatiolla.