Siirry sisältöön

Mineraalien kiertotalous

Metallien ja mineraalien kysyntä kasvaa maailmalla puhtaan siirtymän myötä. Tutkimustoimintamme keskittyy mineraalisten raaka-aineiden prosessointiin ja kiertotalouden tutkimukseen​.

Joukko pyöreitä mineraalisampleja pyöreässä muodossa, keskellä tummempi laatta

Muutokset globaalissa toimintaympäristössä voimistavat tarvetta mineraalien kiertotaloutta, raaka-aineiden prosessointia ja kestävää kaivostoimintaa koskevalle tutkimukselle. Geopoliittiset ja kauppapoliittiset muutokset vaikuttavat strategisten raaka-aineiden saatavuuteen sekä huoltovarmuuteen. Kysynnän ripeä kasvu yhdistyy tuotantoon tulevien malmien köyhtymiseen sekä jätteiden määrän vähentämistavoitteisiin. Tämä johtaa paineeseen ratkaista uudenlaisia materiaali-, energia-, vesi- ja kemikaalitehokkuuden kysymyksiä. Esimerkiksi kaivannaisalalla sivuvirtojen hyödyntäminen yhdessä vedenkulutuksen ja päästöjen vähentämisen kanssa ovat nousseet keskeisiksi kysymyksiksi.

Mineraalien kiertotalous tarkoittaa mineraalipohjaisten tuotteiden ja materiaalien arvon säilyttämistä mahdollisimman pitkään materiaalien kierrossa. Tämä edellyttää esimerkiksi kaivostoiminnasta syntyvien sivuvirtojen hyödyntämistä ja arvoaineiden talteen ottamista rikastushiekoista ja prosessivesistä. Mineraalisten raaka-aineiden materiaaliviisas prosessointi edellyttää tehokkaiden rikastusmenetelmien hyödyntämistä. Kestävällä kaivostoiminnalla viitataan kaivostoiminnan ympäristövaikutusten ja jätteen vähentämiseen. Uudella tutkimuksella pyritään optimoimaan materiaalien ja veden käyttöä ja kierrätettävyyttä koko jalostusketjun aikana sekä pienentämään toiminnan hiili- ja ympäristöjalanjälkeä.

Kehitämme vastuullisia menetelmiä primääristen ja sekundaaristen raaka-aineiden hyötykäyttöön, mineraalisten raaka-aineiden kierrätettävyyteen ja jäljitettävyyteen sekä vesienkäsittelyyn.

Testaamme esimerkiksi tehokkaita rikastusmenetelmiä ja kehitämme sivuvirroille uusia hallintaratkaisuja ja hyödyntämismalleja. Tutkimme vanhojen kaivannaisjätealueiden mineraalien hyödyntämistä ja ympäristönhallintaa sekä prosessivesien kierrätystä ja arvoaineiden talteenottoa vesistä.

Kehittämiämme menetelmiä voidaan hyödyntää sekä julkisella että yksityisellä sektorilla erityisesti kaivannaisalalla, metalli- ja kemianteollisuudessa sekä maanrakennustoimialalla. Lisäksi menetelmiä hyödynnetään erilaisissa tutkimusyhteisöissä niin kotimaassa kuin maailmalla. Uusilla menetelmillä ja asiakkaille tuotettavilla palveluilla edistämme osaltaan vihreää siirtymää, kestävää kaivostoimintaa, kiertotalouden investointeja sekä huoltovarmuutta Suomessa ja EU:ssa. Tuemme myös Suomen ilmastotavoitteiden ja EU:n kriittisten raaka-aineiden säädöksen tavoitteiden saavuttamista.

Teemme mineraalien kiertotalouden ja raaka-aineriippumattomuuden osalta tiivistä yhteistyötä erilaisten teknologia- ja tutkimuskumppaneiden kanssa esimerkiksi EU-tasoisessa projektitutkimuksessa. Toimimme lisäksi asiantuntijana kestävään kaivostoimintaan ja mineraalien kiertotalouteen liittyvässä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mineraalien kiertotalouden kannalta keskeisimmät tutkimusinframme sijaitsevat Outokummussa (GTK Mintec) sekä Espoossa (Tutkimuslaboratorio).

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Tulosyksikön päällikkö
+358295032183
Johtaja, tiede ja innovaatio
+358295030109

Ajankohtaiset uutiset ja tietoa tuoreista tutkimustuloksista suoraan sähköpostiisi. Tilaa uutiskirje.