Siirry sisältöön

Veden peittämien alueiden pohjan rakenteen luotaustutkimukset

GTK:n luotaustutkimuksilla selvitetään veden peittämien alueiden pohjan geologista rakennetta. Tutkimustieto auttaa vesistön pohjan rakentamisen suunnittelussa sekä vesistön ympäristöolosuhteiden ja maa-ainesten selvityksissä.

Merigeologian yleisimpiä tutkimusmenetelmiä ovat monikeilakaikuluotaus, viistokaikuluotaus, sedimenttikaikuluotaus ja seisminen reflektioluotaus.

Palvelun hyödyt

Eri geofysiikan menetelmät tutkimuksen toteutuksessa

GTK:n asiantuntijat hyödyntävät samanaikaisesti useita erilaisia geofysiikan menetelmiä laadukkaan tulkintapalvelun varmistamiseksi.

Vahvistaa infrastruktuuriprojektin läpi viemistä

Luotaustutkimuksilla saadaan olennaista pohjan rakennetietoa, joka auttaa välttämään yllätykset ja tukee infrastruktuuriprojektin etenemistä suunnitellusti. Tietoa tarvitaan myös rakentamisen viranomaisvaatimusten täyttämiseksi.

Suomen kattavin luotaustutkimusten palvelu

GTK:lla on Suomen kattavin laitteistoyhdistelmä ja monipuolisin mittauskalusto niin meri- kuin järviolosuhteisiin.

Pohjan rakennetieto on keskeistä monelle toiminnalle

Luotaustutkimuksilla selvitetään meren- tai järvenpohjan sedimenttien laatua, paksuutta ja rakennetta. GTK:n palvelu mahdollistaa useat samanaikaiset korkea- ja matalataajuiset sedimentteihin kohdistuvat luotaukset. Menetelmiä ovat CHIRP-kaikuluotaustutkimukset, monikeilakaikuluotaukset, viistokaikuluotaukset eri taajuuksilla sekä kallion ja karkeiden sedimenttien matalataajuusluotaus (Sparker, Boomer).

Meren tai vesistön pohjan rakenteen luotaustutkimuksella saadaan tietoa kohdealueen soveltuvuudesta rakentamiseen.

GTK:n veden peittämän alueen geologisen rakenteen selvitys sisältää:

  • luotaustutkimukset, näytteenoton ja analyysipalvelut
  • maalajikerrokset
  • sedimenttitutkimukset
  • pohjanlaatukartan

Palvelu tarjoaa tutkimustietoa esimerkiksi vesistön pohjan rakentamisen suunnitteluun, merenpohjan maa-ainesselvityksiin sekä merenpohjan ja vesistöjen ympäristöolosuhteiden selvittämiseen. Luotaustutkimuksilla voidaan myös tutkia pohjavesimuodostumia veden peittämillä alueilla.

Luotaustutkimukset merituulivoiman kehittämisessä

Merenpohjan geologisen rakenteen tutkimuksia tarvitaan tietopohjaksi merituulivoiman ja merenpohjan rakentamisen suunnittelussa.

Luotaustutkimukset ruoppaus- ja läjitysmassojen hallinnassa

Veden peittämien alueiden pohjan rakennetutkimuksilla tuetaan rakentamisen ruoppaus- ja läjitysmassojen sekä rajallisten maa-ainesten kokonaishallintaa. Palveluun voi sisältyä myös haitta-aineiden selvityksiä ja massojen stabilointiin liittyviä tutkimuksia.

Kaksi hymyilevää tutkijaa kannella ohjaamassa tutkimusalus Geomaria.

BLOGI

Merenpohjan luotauslinjat – satatuhatta kilometriä Itämeren geologiaa

Meri on tarjonnut meille Itämeren rannikon asukkaille runsautta. Avomeren matalikot, tuuliolosuhteet ja vakaa merenpohja tarjoavat myös hyvät edellytykset energian talteenotolle. Merituulen matka kohti päästötöntä ja omavaraista energiantuotantoa on hiljalleen alkamassa. Mikä vielä viivyttää?

Tutkittua tietoa aiheesta

Tutustu syvemmin aiheeseen tieteellisten julkaisujen ja artikkeleiden, tutkimustyöraporttien ja tutkimusprojektien kautta.

BlueMissionBanos (BMB)

Geomeasure

Biodiversea LIFE-IP – meriluonnon puolesta

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja lyhyt viesti, niin asiantuntijamme vastaavat sinulle.

Ota yhteyttä suoraan asiantuntijaan

Päällikkö, merigeologia
+358295032275
Ryhmäpäällikkö
+358295032211

Ajankohtaiset uutiset ja tietoa tuoreista tutkimustuloksista suoraan sähköpostiisi. Tilaa uutiskirje.