Siirry sisältöön

Suobiomassojen hyödyntäminen

Suobiomassojen kestävän käytön lähtökohtana on tarkka ja ajantasainen tutkimustieto varannoista ja alueesta. Tarkka tieto suobiomassoista takaa onnistuneen suunnittelun ja resurssiviisaan toiminnan.

Laatikkokairalla otettu suobiomassanäyte valmiina pussitettavaksi.

Palvelun hyödyt

Suomen kattavin tietoaineisto suobiomassoista

GTK:lla on vuosikymmenien ajan kertynyttä tietovarantoa ja asiantuntemusta suobiomassoista.

Resurssiviisas suunnittelu

Kohdekohtaisesti tutkittu tieto auttaa toiminnan ja toimenpiteiden suuntaamisessa.

Varantoarviot eri vaiheissa

Asiantuntijamme tekevät varantoarvion asiakkaan tarpeen mukaan ennen toiminnan aloittamista, sen aikana tai toiminnan päätyttyä.

Asiantuntija- ja tutkimuspalvelut suobiomassojen hyödyntämiseen

Suobiomassojen kestävän ja resurssiviisaan käytön lähtökohtana on tarkka ja ajantasainen tieto varannoista ja kohdealueesta.

Suobiomassojen varantojen perus- ja nykytilaselvityksillä määritetään vertailutaso ja toiminnan aloittamiseen vaikuttavat tekijät. Asiakaskohtaiset selvitykset tarjoavat vankan tietopohjan toiminnan suunnitteluun.

Suobiomassojen hyödyntäminen resurssitehokkaasti edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä.

GTK:n palvelun avulla hahmotetaan kohdealueen varannot, suoalueen ominaispiirteet ja mahdolliset reunaehdot, joihin toiminnassa pitää kiinnittää huomiota. Varantoarvio voidaan selvittää toiminnan eri vaiheissa, eli ennen, aikana tai jälkeen. Selvitykseen voidaan yhdistää myös esimerkiksi happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien arviointi.

ASIAKASTARINA

Vapo Oy – Uutta teollisuutta tutusta raaka-aineesta

Vapo-konserni kehittää uusia suomalaisia tuotteita kansainvälisille markkinoille. Geologian tutkimuskeskus tuottaa soveltavaa tietoa ja innovatiivisia menetelmiä kehittämisen alustaksi.

Tutkittua tietoa aiheesta

Tutustu syvemmin aiheeseen tieteellisten julkaisujen ja artikkeleiden, tutkimustyöraporttien ja tutkimusprojektien kautta.

TUUMA – Turve hiilisovellusten raaka-aineena Keski-Pohjanmaalla

SUOHIILI (Soiden hiilitaseet ja suobiomassat)

Rahkasammalesta ilmastoviisas kasvualusta – mahdollisuudet kokonaiskestävään korjuuseen, RahKoo

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja lyhyt viesti, niin asiantuntijamme vastaavat sinulle.

Ota yhteyttä suoraan asiantuntijaan

Ryhmäpäällikkö
+358295035224

Ajankohtaiset uutiset ja tietoa tuoreista tutkimustuloksista suoraan sähköpostiisi. Tilaa uutiskirje.