Geofysikaaliset pohjavesitutkimukset
Pohjavesialueiden mallinnuksessa tarvitaan avuksi maa- ja kallioperää rikkomattomia geofysiikan menetelmiä.
Pohjavesialueen rakenne
Tarkka alueellinen tutkimus säästää resursseja
Pohjavesialueet ovat erityisalueita, joiden kartoitukseen ja alueelliseen geologiseen karakterisointiin tarvitaan avuksi maa- ja kallioperää rikkomattomia geofysiikan menetelmiä. Geofysiikan menetelmät toimivat pohjana pohjavesialueen rakenneselvitykselle antamalla tietoa kallionpinnan topografiasta, maapeitteen paksuudesta, pohjaveden pinnantasosta sekä kallion rikkonaisuudesta.
Pohjavesitutkimuksissa tyypilliset painovoimamittaukset perustuvat maa- ja kallioperän tiheyseroon. Tuloksesta saadaan tulkinta maapeitteen paksuudesta ja kallionpinnan topografiasta. Lisäksi maaperän kerroksia, pohjaveden pinnantasoa, kallioperän ruhjeita ja rakoilua voidaan havainnoida mm. maatutkaluotauksella, seismisillä mittauksilla, kairanreikämittauksilla sekä vastusluotausmittauksilla (ERT).
Yksittäisen menetelmän sopivuus pohjavesitutkimusalueelle riippuu erityisesti alueen maaperästä ja sen paksuudesta. Saavutettava syvyysulottuvuus sekä resoluutio riippuu valitusta mittauskonfiguraatioista, joka suunnitellaan erikseen jokaiselle tutkimusalueelle. Geofysiikan tutkimukset antavat yleiskuvan tutkimusalueesta mahdollisia lisätutkimuksia, kuten tarkentavia kairauksia varten. Lopullinen pohjavesialueen rakenneselvitys yhdistää tuotetun geofysikaalisen ja geologisen informaation.
Palvelun sisältö
- Painovoimamittausten suunnittelu ja toteutus sekä aineiston prosessointi ja tulkinta
- Maatutkamittausten suunnittelu ja toteutus sekä aineiston prosessointi ja tulkinta
- ERT-mittausten suunnittelu ja toteutus sekä aineiston prosessointi ja tulkinta
- Seismisten mittausten suunnittelu ja toteutus sekä aineiston prosessointi ja tulkinta
- Eri geofysiikan aineistojen yhteistulkinta
Geofysiikan menetelmillä saadaan mallinnettua pohjavesialueiden maa- ja kallioperän rakenteita rikkomatta niitä.
Ota yhteyttä
Jätä yhteystietosi ja lyhyt viesti, niin asiantuntijamme palaavat sinulle.