Geotietoaineistot asiakkaidemme hyödyksi

Monipuolinen geotietoaineisto toimii päätöksenteon tukena, lisää kustannustehokkuutta ja auttaa esimerkiksi luonnonvarojen etsintään liittyvän tutkimuksen kohdentamisessa.

Kanadalaisen Fraser Instituutin helmikuussa 2020 julkaistussa kyselyssä Suomen geotietovarannot arvioitiin yhdeksi maailman parhaista. Geologian tutkimuskeskus (GTK) vastaa Suomessa geotietoaineistojen tuottamisesta, ylläpidosta ja jakelusta. Geotietoaineistojen käyttökohteita ovat muun muassa luonnonvarojen etsintä ja niiden kestävän käytön kehittäminen, yhdyskuntarakentamisen sekä maankäytön suunnitteluun liittyvät tarpeet.

Geo.fi on keskitetty geologisten dokumenttien ja paikkatietotuotteiden selailu-, lataus- ja rajapintapalvelu, joka sisältää myös tietotuotteiden myynnin.

Aiemmista tutkimuksista tuotettu tieto kuten erilaiset geofysiikanmittaukset, paikkatietoon kytketyt näyteaineistot ja kairaustiedot sekä näiden pohjalta tehdyt asiantuntija-analyysit auttavat asiakasta uusissa tutkimuksissa ja niiden kohdentamisessa säästäen aikaa ja kustannuksia. Paikkatiedon rajapintapalveluilla asiakas saa ajantasaiset geologiset aineistot omaan paikkatietojärjestelmäänsä.

Lopen kairasydänarkiston fyysisten näytteiden uudelleen hyödynnettävyyttä on parannettu systemaattisella hallinnan tehostamisella, mikä avaa myös asiakkaille uusia mahdollisuuksia niiden käyttöön.

”Aineiston potentiaalin voi ymmärtää jokainen, joka tietää kuinka paljon aikaa, työtä ja rahaa tarvitaan syväkairaus- ja näytemateriaalin saamiseksi maastosta laboratorioon asti”, toteaa erikoisasiantuntija Jouni Vuollo GTK:lta.

Aineistojen ja verkkopalveluiden Geo.fi kokonaisuuteen kuuluvat haku- ja latauspalvelu Hakku, karttapalvelut, rajapintapalvelut, verkkokirjasto sekä tutkimus- ja näyteaineistot.

”Olemme hyödyntäneet GTK:n geotietoaineistoja vuodesta 2007 lähtien, eli koko toimintamme ajan. Korkealaatuiset ja monipuoliset geotietoaineistot ovat auttaneet meitä erilaisten projektien ja toimeksiantojen toteuttamisessa.” Toimitusjohtaja Mathias Forss, Ab Scandinavian GeoPool Ltd

Hakku-palvelu

Hakku-palvelun avulla voi hakea ja ottaa käyttöön erilaisia geologisia tietotuotteita. Ladattavat paikkatietotuotteet ovat digitaalisesti jaettavia, koordinaatteihin sidottuja aineistoja kuten erityyppisistä havainto- ja mittausaineistoista laadittuja kokonaisuuksia, esiintymistietoja sekä karttatiedostoja. Aineiston mukana tulevat metatiedot, jotka kertovat muun muassa aineiston alkuperästä ja käyttötarkoituksesta.

Karttapalvelut mineraalisektorille

GTK:n karttakäyttöliittymät sisältävät havainto- ja mittaustietoja sekä niistä tehtyjä tulkintoja.

Karttapalveluista Mineral Deposits and Exploration on asiantuntijapalvelu, joka on räätälöity erityisesti mineraalisektoria varten. Palvelussa on saatavilla geologista, geofysikaalista ja geokemiallista aineistoa, karttoja ja lisäksi indeksejä, joista näkee mistä aineistoista on saatavilla tarkempia tutkimuksia.

Mineral Systems of Finland verkkopalvelu sisältää systemaattisesti jäsenneltyä ja ylläpidettyä tietoa Suomen mineraaliesiintymistä. Verkkopalvelun avulla asiantuntijoiden on mahdollista arvioida muun muassa mineraalipotentiaalisten esiintymien sijaintia.

Asiakkaiden käytössä on myös MPM Online Tool. Työkalulla voidaan hyödyntää GTK:n paikkatietoaineistoja ArcGIS ohjelmistoperheen spatiaalisten analyysifunktioiden avulla ja mallintaa mahdollisia malminetsintäalueita Pohjois-Suomen alueella.

Rajapintapalvelu

Paikkatiedon rajapintapalveluilla asiakas saa ajantasaiset geologiset aineistot omaan paikkatietojärjestelmäänsä. Rajapintapalvelun kautta voi ladata muun muassa geofysiikan aineistoja ja kallioperän karttatasoja.

Tutkimusaineistot

Yli 130-vuotisen toimintansa aikana GTK on kartuttanut geotietoaineistoja omalla tutkimusaineistolla sekä muista organisaatioista luovutetuilla aineistoilla. Osa aineistosta kuten loppuraportit ja valmiit kartta- ja paikkatietotuotteet ovat ladattavissa Hakku- ja latauspalvelusta.

Näyteaineistot

Osa geologisessa tutkimuksessa ja raaka-ainevarojen arvioinnissa otetuista fyysisistä näytteistä säilytetään myöhempiä käyttötarpeita varten. Näytteenoton alkuperäisiin tarpeisiin perustuvat mittaus- ja analyysitiedot on tallennettu GTK:n tietovarastoihin.

Lopen kairasydänarkistossa on arkistoituna muun muassa syväkairauksen kairasydännäytteitä yli 37 000:sta kairauksesta, noin 800 000 kappaletta kallioperän analyysijauhenäytteitä sekä yli 82 000 moreenigeokemian näytettä.

Asiakkaalla voi olla tarve uusien ja erilaisten analyysien ja tulkintojen tekemiseen jo aiemmin tutkitusta aineistosta; lisätietoja tästä ja muista aineistojen käyttömahdollisuuksista voi tiedustella osoitteesta geodata@gtk.fi.