Suomella on valttikortti mineraalien prosessointiin ja kiertotalouden kasvuun
Kasvavat raaka-ainetarpeet edellyttävät panostuksia kierrätettävyyden kasvattamiseen. Uusien, louhittavien malmien pitoisuudet ovat aiempaa matalammat ja vaativat enemmän prosessointia. Tämän vuoksi tarvitaan uusia, tehokkaampia rikastusmenetelmiä, joilla lisätään myös materiaali- ja energiatehokkuutta. Geologian tutkimuskeskus (GTK) vastaa tarpeeseen panostamalla näitä edistävään tutkimukseen ja palveluihin. Suomella on käsissään valttikortti, mineraali- ja kiertotalousalan tutkimusinfrastruktuuri GTK Mintec.
Energiasiirtymän lisäksi geopoliittinen tilanne on lisännyt kriittisten raaka-aineiden tarvetta sekä nostanut esiin raaka-aineiden saatavuuden ja tarpeen omavaraisuuden parantamiselle Suomessa ja EU:ssa. Euroopan komissio ehdottaakin kattavia toimia, joilla varmistetaan kriittisten raaka-aineiden turvattu, monipuolinen, kohtuuhintainen ja kestävä saanti kriittisiä raaka-aineita koskevassa säädösesityksessä (Critical Raw Materials Act).
Säädösesityksen mukaan EU:lla tulisi olla valmius kierrättää vähintään 15 prosenttia unionin vuotuisesta strategisten raaka-aineiden kulutuksesta. Eri raaka-aineiden kierrätysasteissa on tällä hetkellä eroavaisuuksia ja monin osin parannettavaa. Lisäksi EU:lla tulisi olla valmius jalostaa vähintään 40 prosenttia EU:n vuotuisesta strategisten raaka-aineiden kulutuksesta. Molemmat tavoitteet ovat kunnianhimoisia, ja uusille ratkaisuille on kysyntää.
GTK Mintec tutkii ja testaa mineraalien ja mineraalipohjaisten materiaalien rikastettavuutta sekä erilaisten sivuvirtojen kierrätettävyyttä. Tavoitteena on saada arvoaineet talteen tehokkaammin raaka-aineista sekä vähentää olennaisesti hyödyntämiskelvottoman materiaalin määrää. Kaivosteollisuudessa syntyy merkittäviä määriä jäte- ja sivuvirtoja ja niiden hyödyntäminen on kasvava ala, joka herättää yhä enemmän kiinnostusta, mikä on huomioitu myös säädösesityksissä.
“Kierrätettävyyttä edistävillä ratkaisuilla on valtava tarve. Suomen kannattaa tarttua mahdollisuuteen. Meillä on ainutlaatuista tutkimus- ja innovaatio-osaamista, joka hyödyttää kiertotaloutta ja kestävän kaivostoiminnan edistämistä sekä Suomessa että maailmalla”, sanoo pääjohtaja Kimmo Tiilikainen.
Outokummussa sijaitseva GTK Mintec on ainoa tutkimusinfrastruktuuri Euroopassa, jossa mineraalialan tutkimuslaboratorioihin yhdistyy teollisen mittakaavan koerikastustehdas. Teollisen mittakaavan testaukset ovat edellytys investointipäätöksille sekä primääri- että sekundääriraaka-aineiden kohdalla. Samalla kehitetään mahdollisimman tehokas ja ympäristönhuomioiva tuotantoprosessi. Vastaavia koetehtaita GTK Mintecin lisäksi on maailmassa vain kolme.
Parhaillaan Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa GTK Mintecille uutta toimisto- ja laboratoriorakennusta, jonka harjannostajaiset olivat aiemmin tällä viikolla. Vastatakseen kasvavaan kysyntään GTK suunnittelee lisäksi koetehtaan laajentamista kapasiteettia ja palveluita lisäämällä.
“Kapasiteetin lisäys tulisi varmistaa investoimalla GTK Mintecin uudistamiseen ja kehittämiseen. Se on parasta mitä Suomi voi tehdä Suomen ja Euroopan huoltovarmuuden eteen”, sanoo pääjohtaja Kimmo Tiilikainen.
GTK Mintec lyhyesti
- Outokummussa sijaitseva mineraali- ja kiertotalousalan tutkimusinfrastruktuuri ja -alusta
- Euroopassa ainutlaatuinen mineralogian ja rikastusteknologian laboratorio ja mineraaliprosessoinnin pilottimittakaavan koetehdas
- Palvelee suomalaisia ja globaaleja asiakkaita, julkista sektoria ja tutkimusyhteisöjä
- Koko mineraaliesiintymän hyödyntämiseen tarvittava tuotantoprosessi pystytään testaamaan asiakkaan tarpeen edellyttämässä mittakaavassa
- GTK Mintec kuuluu Outokumpu Sustainable Mining Hub -osaamiskeskittymään, Pohjois-Karjalan tiedeyhteisöön sekä Espoon Otaniemen Circular Raw Materials Hub -tutkimusinfrastruktuuriin
Lisätiedot
GTK:n kommentit kriittisiä raaka-aineita koskevaan säädösesitykseen
Kimmo Tiilikainen, pääjohtaja
Geologian tutkimuskeskus GTK
kimmo.tiilikainen@gtk.fi
puh. 029 503 2200