Kiertotalouslähtöisessä kaivostoiminnassa on monia etuja – yritykset ja tutkimusorganisaatiot kehittävät keinoja sen toteuttamiseksi
Suomessa tuotetusta jätteestä noin 75 prosenttia on kaivannaisjätettä, jonka hyödyntämisaste on alhainen. Jätteen vähentäminen ja hyödyntämisasteen nostaminen on yhteiskunnan, talouden sekä ympäristön kannalta merkityksellistä. Geologian tutkimuskeskus GTK:n johtama projekti lähtee kehittämään yhdessä tutkimusorganisaatioiden ja yritysten kanssa keinoja kaivostuotannon integroimiseksi kiertotalouteen jo suunnitteluvaiheessa.

Kaivosteollisuus pohjautuu usein lineaariseen talouteen ja erillisiin prosesseihin. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa, että yritys perustaa kaivoksen, omistaa kokonaisuuden, ottaa talteen tarvitsemansa arvoaineet ja läjittää jätteitä suuren määrän mm. sivukivinä ja rikastushiekkana.
Jotta kaivostoiminta olisi kestävämpää, tulee kiertotalous huomioida jo suunnitteluvaiheessa. Kiertotalouden toteuttamista auttaa lineaarisesta taloudesta luopuminen ja prosessien avaaminen muille teollisuuden aloille. Kiertotalouteen integroitu kaivostoiminta (CINTEM) -projekti helpottaa sivuvirtojen hyödyntämistä uudenlaisella tieto- ja suunnittelumallilla. Se parantaa hyödyntämisastetta, vähentää ympäristöriskejä ja lisää taloudellisia hyötyjä.
”Projektimme lähestymistapa on ainutlaatuinen. Sillä voidaan vähentää jätettä kuten rikastushiekkaa ja sivukiveä, lisätä louhittujen ainesten hyötykäyttöä, parantaa lopullisen jätteen laatua sekä helpottaa vanhojen kaivannaisjätealueiden hyödyntämistä esimerkiksi kriittisten raaka-aineiden lähteinä”, sanoo tutkimusprofessori Tommi Kauppila, GTK.

Projektissa kehitetään kiertotalouden mahdollistavan datan sisällyttämistä esiintymä- ja louhintamalleihin, louhinnan ja rikastuksen datavirtoja ja menetelmiä, uusia mineraalituotteita, uusien arvoaineiden talteenottoa, materiaalien kiertoja kaivoskohteissa ja uusien ekosysteemien ja liiketoimintamallien kehittämistä mahdollistamaan taloudellisesti kannattava integrointi kiertotalouteen. Projektissa tehdään tiivistä kansainvälistä yhteistyötä mm. Chileen ja Australiaan.
Yhteistyössä mukana on tutkimusorganisaatioiden lisäksi yrityksiä. Co-Innovation-projektia rahoittaa Business Finland. Kaksi ja puoli vuotta kestävä projekti alkoi vuoden 2025 alussa.
CINTEM-konsortio koostuu neljästä yliopistosta ja tutkimuslaitoksesta:
- Geologian tutkimuskeskus (koordinaattori)
- Teknologian tutkimuskeskus VTT
- LUT-yliopisto
- Oulun yliopisto
Yrityksistä mukana ovat omalla kehityshankkeellaan
- Tapojärvi Oy ja Hannukainen Mining Oy
- Sokli Oy
- AFRY Finland Oy
- Betolar Oy
- Lateral Engine Oy
- IMA Engineering Oy
Lisäksi hankkeeseen osallistuvat
- Weeefiner Oy
- Normet Oy
- LKAB Minerals Oy
Lisätiedot
Tommi Kauppila, tutkimusprofessori
Geologian tutkimuskeskus GTK
tommi.kauppila@gtk.fi
Puh. 029 503 3710