Happamien sulfaattimaiden ongelmiin kehitetty uusia keinoja
Laajassa yhteistyöhankkeessa luotiin viranomaisille ja turvetuottajille uusia keinoja happamien sulfaattimaiden aiheuttamiin ongelmiin. Happamia sulfaattimaita esiintyy Suomen rannikolla ja paikoin sisämaassa.
Ns. Litorina-alue on muinaista Itämeren merenpohjaa. Maankuivatuksen, maanrakennustöiden tai muun maankäytön seurauksena alueen maaperän sulfidiyhdisteet hapettuvat ja muodostavat rikkihappoa, joka liuottaa maaperästä metalleja. Näin syntyvät happamat ja metallipitoiset valumavedet ovat haitallisia vesistöjen eliöstölle ja vesien virkistys- ja talousvesikäytölle sekä aiheuttavat rakennusteknisiä ongelmia.
Menetelmiä turvetuotannon sulfaattiongelmiin
Hankkeen tavoitteena oli selkeyttää ja ohjeistaa sulfaattimaaongelman käsittelyä viranomaisten ja turvetuottajien toiminnassa ja luoda Pohjois-Pohjanmaan pilottialueelle varautumisjärjestelmä, joka antaa ajantasaista tietoa mahdollisista tulevista happamuushaitoista valuma-aluetasolla. Lisäksi haluttiin saada käytäntöön erilaisia menetelmiä, joiden avulla voidaan torjua sulfaattimaaongelman syntyminen ja ratkaista jo aiemmin syntyneitä ongelmia sulfaattimailla sijaitsevilla turvetuotantoalueilla.
Happamuusongelmien arvioimiseksi Suomen ympäristökeskuksen VEMALA-malliin kehitettiin dynaaminen kuvaus sulfaatin kulkeutumisesta ja sen vaikutuksesta vesien happamuuteen hankkeen pilottialueeksi valitulla Siikajoen valuma-alueella.
”Mallin avulla voidaan ennakoida hankkeen Siikajoen happamuustilanteita ja se voidaan myöhemmin yleistää koskemaan myös muita happamilla sulfaattimailla sijaitsevia vesistöalueita. Pilottialueella suoritettiin myös vedenlaadun seurantaa ja tehtiin tarkennettu sulfaattimaiden kartoitus.”, projektipäällikkö Mirkka Hadzic Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.
Ohut turvekerros suojaisi pohjamaata
Turvetuotantoalueiden happamuuden syntymekanismia tarkennettiin hankkeessa olemassa olevaa aineistoa hyödyntäen, ojareunuksien ja tuotantosarojen maanäytteenotolla sekä hapettumiskokein laboratorio-olosuhteissa.
”Tulosten perusteella havaittiin, että ohut yhtenäinen turvekerros suojaa pohjamaata hapettumiselta ja tuotannon aikana hapettumista tapahtuu vain pienillä rajatuilla alueilla ojien reunavyöhykkeillä. Jo muutaman kymmenen sentin yhtenäisen turvekerroksen havaittiin suojaavan sen alla olevaa mineraalimaata merkittävästi hapettumiselta. Maankuivatuksen tehostaminen jälkikäyttövaiheessa esimerkiksi muuttamalla alue viljelyskäyttöön voi kuitenkin aiheuttaa merkittävää hapanta vesistökuormitusta”, kertoo akatemialehtori Peter Österholm Åbo Akademista.
Neutralointimateriaaleja ja -menetelmiä testattiin hankkeessa sekä laboratoriossa, että maastossa pilot- ja täyden mittakaavan kokeina. Täyden mittakaavan kokeina testattiin ojien vuoraamista paperitehtaan sivulietteellä, OPA-sakalla, sekä niin kutsuttua neutralointikaivoa, jossa neutralointimateriaalina oli granuloitu kalsiumhydroksidi. Hankkeessa julkaistiin myös opas happamien sulfaattimaiden kartoittamiseen turvetuotantoalueilla.
Sulfa-hankkeessa 1.6.2016–31.5.2019 olivat mukana Suomen ympäristökeskus, Åbo Akademin Geologian ja mineralogian laitos sekä Geologian tutkimuskeskus. Hankkeen päärahoittaja oli Euroopan Aluekehitysrahasto, Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kautta. Muita rahoittajia olivat Bioenergia ry, Nordkalk Oy sekä Stora Enso Oy.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Mirkka Hadzic, mirkka.hadzic@ymparisto.fi, p. 0295 251829
Akatemialehtori Peter Österholm, Åbo Akademi, p. 02 215 4509, peter.osterholm@abo.fi
Geologi Jaakko Auri, Geologian tutkimuskeskus, p. 029 503 5222, jaakko.auri@gtk.fi
Linkki loppuraporttiin
http://hdl.handle.net/10138/314410
