Hannu Lahtinen on nimitetty Raaka-aineiden saatavuus -vastuualueen johtajaksi ja Jouko Nieminen GTK Mintecin kehittämisen johtajaksi
Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) uusi nelivuotinen strategiakausi käynnistyy vuoden 2024 alussa. Uuden strategian myötä operatiivisen toiminnan johtamista vahvistetaan jakamalla se kahteen vastuualueeseen: raaka-aineiden saatavuus ja ympäristön kestävä käyttö. GTK Mintecin kehittäminen on yksi GTK:n historian suurimpia investointeja.
FM Hannu Lahtinen on nimitetty Raaka-aineiden saatavuus -vastuualueen johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hannu Lahtisella on 20 vuoden kokemus alalta. Hän on työskennellyt Geologian tutkimuskeskuksessa yli kymmenen vuotta, joista viimeisimpänä Energia ja rakentamisen ratkaisut -yksikön päällikkönä. Aiemmin hän on työskennellyt mm. kaivosteollisuudessa.
”Raaka-aineiden saatavuuteen liittyy haasteita, joiden myötä myös EU:n on varauduttava omaan tuotantoon, kierrätysasteen nostamiseen ja kansainvälisten toimitusten varmistamiseen. Kriittisten raaka-aineiden merkitys kasvaa entisestään tavoitellessamme kansainvälisten ilmastosopimusten tavoitteita”, sanoo Hannu Lahtinen.
Hannu Lahtinen vastaa vastuualueeseen kuuluvien tulosyksiköiden johtamisesta. FM Olli Breilin jatkaa johtajana vastaten Ympäristön kestävä käyttö -vastuualueen johtamisesta.
FM Jouko Nieminen on nimitetty GTK Mintecin kehittämiseen liittyväksi johtajaksi. Jouko Niemisellä on laaja kokemus alalta sekä johto- ja myyntitehtävistä. Geologian tutkimuskeskuksessa hän on työskennellyt Kiertotalouden ratkaisut -yksikön päällikkönä vuodesta 2018 alkaen.
Jouko Nieminen vastaa GTK Mintec-kehittämishankkeesta sekä sen globaalin markkina-aseman vahvistamisesta. GTK Mintecin uusi laboratorio- ja toimistorakennus valmistuu alkuvuodesta 2024. Lisäksi GTK suunnittelee koetehtaan modernisointia sekä tutkimus- ja kehittämiskapasiteetin laajentamista.
”GTK Mintecistä kehitetään Euroopan johtava kiertotalouden ja mineraaliprosessoinnin koetehdaskokonaisuus. Puhdas energia vaatii mahdollisimman puhtaasti tuotetut raaka-aineet. Investoimalla GTK Minteciin vastaamme yhteiskunnan ja tulevaisuuden tarpeisiin”, sanoo Jouko Nieminen.
Molemmat aloittavat tehtävässään 1.1.2024 ja raportoivat pääjohtaja Kimmo Tiilikaiselle.
Lisätietoa:
Pääjohtaja Kimmo Tiilikainen, kimmo.tiilikainen@gtk.fi
haastattelupyynnöt pääjohtajan assistentti Eija Laukkasen kautta, puhelin 029 503 2201
Geologian tutkimuskeskus: Ratkaisuja vauhdittamaan siirtymää kestävään, hiilineutraaliin maailmaan
Geologian tutkimuskeskus GTK tuottaa puolueetonta tutkimustietoa ja palveluita yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarpeisiin vauhdittamaan siirtymää kestävään, hiilineutraaliin maailmaan. GTK:n yli 400 asiantuntijaa ovat erikoistuneet mineraalitalouteen, kiertotalouteen, energia-, vesi- ja ympäristökysymyksiin sekä digitaalisiin ratkaisuihin. GTK on työ- ja elinkeinoministeriön alainen tutkimuslaitos, joka toimii Suomessa ja maailmalla.