Geologian tutkimuskeskuksen toimintavuosi 2022 oli onnistunut

Haastavasta maailmantilanteesta huolimatta viime vuosi oli GTK:lle onnistunut. Kohokohtia olivat mm. tutkimusrahoitushauissa menestyminen, GTK Mintecin koetehdas- ja laboratoriokokonaisuuden kehitystyö sekä uuden työn tekemisen kulttuurin edistyminen valtion pilottiorganisaationa.

Kivinäytteen tutkiminen mikroskoopilla

GTK haluaa olla yksi maailman parhaista geosurvey-organisaatioista, joka tuottaa geotieteelliseen ymmärrykseen pohjautuen yhteiskunnalle ja yrityksille ratkaisuja vauhdittamaan siirtymää kestävään, hiilineutraaliin maailmaan.

Venäjän viime vuonna käynnistämä hyökkäyssota on nostanut pintaan energiantuotantoon ja huoltovarmuuteen liittyvät kysymykset. Keskiössä on ollut entistä enemmän kysymykset mm. siitä, mistä saadaan vihreän siirtymän edellyttämät raaka-aineet ja miten taataan energian saanti. Sota on vaikuttanut kustannusten nousuun ja komponenttien saatavuuteen ja viivästyttänyt osin investointeja.

Haastavasta maailmantilanteesta huolimatta viime vuosi oli GTK:lle menestyksellinen. Vuonna 2020 tullut organisaatiorakenne on vakiintunut, ja nykyisen strategian toimeenpano on edennyt suunnitellusti. Strategiset tavoitteemme ovat asiakkailta ja sidosryhmiltä saadun palautteen mukaan olleet onnistuneet. Pandemian negatiiviset vaikutukset toimintaamme jäivät odotettua vähäisemmäksi.

Vuonna 2022 menestyimme poikkeuksellisen hyvin tutkimusrahoitushauissa. Tieteellisistä julkaisuista liki viidesosa tehtiin viime vuonna yhteistyössä yritysten kanssa.

GTK Mintecin uuden toimisto- ja laboratoriorakennuksen peruskivi muurattiin syksyllä 2022. Kehitämme GTK Mintecista yhtä maailman parasta alan tutkimus- ja koealustaa. Kaivostoiminnasta syntyvien päästöjen ja vedenkulutuksen vähentäminen sekä sivuvirtojen hyödyntäminen ovat nousseet keskeisiksi kysymyksiksi kaivannaisalalla. Vastataksemme tähän kysyntään suunnittelemme koetehtaan modernisointia ja tutkimus- ja kehittämiskapasiteetin laajentamista.

Olemme valtion pilottiorganisaationa kehittäneet uusia työntekemisen tapoja, toimintakulttuuriamme ja johtamista. GTK:n tunnettuus valtionhallinnon monipaikkaisen työn ja uuden työntekemisen ja uuden työn tekemisen kulttuurin edelläkävijänä on vahvistunut edelleen GTK 2.0 -muutosohjelman myötä.

Käynnistimme syksyllä 2022 uuden strategiamme laatimisen. Osana strategian valmistelua olemme kysyneet asiakkailta ja sidosryhmiltä, mitä keskeisiä globaaleja kehityskulkuja voidaan tunnistaa, joihin geologista asiantuntemusta voi hyödyntää. Uuden strategian 2024-2027 valmistelussa toimintaympäristön analyysin ja päivitetyn tulevaisuuskuvan tarkastelun pohjalta vahvistamme ja terävöitämme entisestään strategisia painopisteitä.

Lue lisää GTK:n tilinpäätöksestä

Lisätiedot

Samu Valpola, johtaja, talous ja toimintajärjestelmä, Geologian tutkimuskeskus
puh. 029 503 5245, samu.valpola@gtk.fi