Energialoikka
Vähähiilisen geotermisen energian laajempi hyödyntäminen Suomessa on mahdollista, kunhan vain tahtoa löytyy. Energia ja rakentamisen ratkaisut -yksikön asiakaspäällikkö Asmo Huuskon blogi geoenergian mahdollisuuksista.
Piskuinen koronavirus yllätti maailman voimallaan, ja suuria yhteiskunnallisia muutoksia jouduttiin pakon edessä tekemään nopeasti. Vaikka keväällä välillä tuntuikin, että digipiikkari jäi kiinni lankkuun, niin lyhytkin hyppy on aina kukonaskelta pidempi. Suomi tähyää jo uuteen tavoitteeseen: hiilineutraaliuden mallimaaksi. Vauhti tähän valtavaan loikkaan on kerättävä nopeasti. Energiapolitiikassa nopeus ja ripeät suunnanmuutokset eivät kuitenkaan ole suuressa kuvassa yleensä valttia, vaan jopa haitta.
Kärjistetysti energiaa ja politiikkaa en näin idealistina haluaisi nähdä yhdistettynä ollenkaan. Energia noudattaa luonnonlakeja, kun taas politiikka on puhtaasti ihmisen luomus. Nykyihmisen esi-isät käyttivät energiaa eri muodoissaan selviytyäkseen hengissä kauan ennen kuin oppivat ilmaisemaan itseään lauserakentein ja edelleen politikoinnin jalon taidon kautta. Voidaan sanoa, että politiikka keksittiin hienovaraisemmaksi vaikuttamiskeinoksi puunuijalla päähän kopauttelemisen sijaan.
Energian eri olomuotojen hyödyntäminen on vaatinut ihmiseltä sinnikkyyttä. Mutta haaste energian hyödyntämisestä arkisten askareiden ja yhteiskunnan pyörien pyörittämiseen ei ole kadonnut mihinkään, päinvastoin. Ilmastonmuutos haastaa nyt jo pitkään mukavasti elellyttä ihmiskuntaa uudella tavalla. Kekseliäisyyttä tarvitaan enemmän kuin koskaan, vaikka jotkut tahot ovat valmiita kaivamaan puunuijatkin taas esiin ratkaisun työkaluiksi.
Ihminen on mukavuudenhaluinen, tasalämpöinen eliö. Tasalämpöisiä uhkaavan paleltumiskuoleman välttämiseksi ihmislaji on evoluutionsa ohessa kulkenut pitkän tien. Olemme saaneet verenperintönä esi-isiltämme tarpeen päästä avotulen lämpöön. Lämpöä, ja myöhemmin sähköä, olemme oppineet tuottamaan polttamalla maan pinnalta ja maankamaran syvyyksistä saatavia raaka-aineita. Nyt laajamittaisessa energiantuotannossa fossiilisista polttoaineista luopuminen on kuitenkin asetettava ehdottomaksi päätavoitteeksi. Power-to-X teknologiat sekä hiilivapaa sähkö auringolla, tuulella ja ydinvoimalla tuotettuna, fuusioreaktorit ja muut vielä vasta kehittymässä olevat ratkaisut ovat tässä ”uudessa normaalissa” keskiössä.
Kun jotakin uutta ja parempaa tuodaan käyttöön, vanhasta on vastaavasti oltava valmis luopumaan. Politiikan ideaaliin kaikkien äänten kuulemisen ohella kuuluu konsensuksen löytäminen ratkaisusta ja sen toteutuksesta päätettäessä. Oikeudenmukainen siirtymä tai kompensaatio muutoksesta kärsiville on politiikan toimin toteutettavissa. Koska ilmastonmuutos ei odottele, on toimista kuitenkin päätettävä pikaisesti ja niihin on sitouduttava.
Ratkaisu fossiilisten polttoaineiden korvaajaksi löytyy läheltä ja ilman kompensaatioita. Itse asiassa seisomme ratkaisun päällä. Geoenergiaa, eli maa- ja kallioperästä saatavaa termistä energiaa, on hyödynnetty maailmalla jo vuosisatoja. Suomen energiapaletissa geoenergia on nähty pienten kiinteistöjen ratkaisuna, mutta voimakkaan yleistymisen seurauksena myös vahvana vaihtoehtona polttoon perustuvalle hajautetulle lämmitykselle ja kaukolämmölle.
Geoenergiaan tarvittava teknologia on koeteltua sekä hinnaltaan kilpailukykyistä, ja järjestelmät on skaalattavissa eri tarpeisiin. Vipuvoimana geoenergian kysynnän kasvulle on toiminut energian kilpailukykyinen hinta, mutta myös muut edut, kuten hyödyntämisen pieni hiilijalanjälki. Eduista vähäisimmälle huomiolle on jäänyt huoltovarmuus, joka nostetaan poikkeuksetta pöydälle kansallisessa keskustelussa polttoturpeesta. Geoenergiaa on ”nostettavissa” ympäri vuoden, satoi tai paistoi, niin tuulella kuin tyynellä.
Maailma ei suinkaan ole vielä valmis. Kallioperän energiapotentiaali kasvaa huomattavasti, kun mennään perinteisiä maalämpökaivoja syvemmälle aina useisiin kilometreihin asti. Suomen vanha ja kylmä kallioperä antaa koetellullekin teknologialle kovan vastuksen. Kekseliäisyys ja luonnonlakien tuntemus ovat ainoat eväämme tässäkin haasteessa. Laaja yleinen hyväksyntä geoenergialle on jo olemassa, mutta nyt tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä tuotekehitykseen, pilotointiin ja ratkaisujen hiomiseen valmiiksi. Kaikki avaimet ovat käsissämme kestävämmän tulevaisuuden saavuttamiseksi, jos vain poliittista tahtoa löytyy. Nyt on korkea aika ottaa geoenergialoikka.
Teksti: asiakaspäällikkö Asmo Huusko, Energia ja rakentamisen ratkaisut -yksikkö, asmo.huusko@gtk.fi
Hauskasti kirjoitettu ja tärkeä blogi! Geoenergialoikka osaksi Suomen energiapolitiikan toteutusta – NYT!